Korsumäen Auto Ky on 4.7.1980 Ähtärissä veljesten perustama perheyritys, joka aloitti käytettyjen autojen myynnin Ähtärissä silloisen Shellin pihapiirissä. 45 vuoden matkaan mahtuu monia käänteitä.
✓ Vuonna 1984 yritys solmi Toyota – jälleenmyyntisopimuksen, jonka myötä Ähtärissä aloitettiin kaupankäynti myös uusista Toyotista ja saatiin luvat toimia valtuutettuna Toyota-merkkihuoltona.
✓ Vuonna 1986 oli aika rakentaa omat myynnin ja korjaamotoiminnan tilat Yrittäjäntielle.
Toimintaa laajennettiin myös omalla maalaamo- ja kolarikorjaamolla.
✓ Vuonna 2012 yritys siirtyi Martti Korsumäen omistukseen ja alkoi matka yksinyrittäjänä.
✓ Vuosien mittaan yrityksessä toimittiin muun muassa sisätilojen, mainonnan ja muun ulkoisen olemuksen suhteen tiukahkon Toyota-konseptin mukaisesti, vuonna 2016–2017 toteutettiin jälleen mittava sisätilojen remontti uuteen raikkaaseen kuosiin.
✓ Vuoden 2025 maaliskuussa pitkä ja menestyksekäs yhteistyö tuli päätökseen; Toyota –jälleenmyyntisopimus päättyi ja oli aika kääntää katseet sekä uuteen että palata takaisin yrityksen juurille; vaihtoautokauppaan ja korjaamotoimintaan ja niiden kehittämiseen.
✓ Keväällä 2025 kyläläisten kiinnostusta herätti yrityksen ulkopuolellakin alkaneet muutostyöt; Toyotan punaiset yksityiskohdat alkoivat vaihtua siniseen väritykseen, Bosch Car Service – korjaamoverkostoon liittymisen myötä yritys kuuluu nykyisin maailmanlaajuiseen verkostoon, jossa on yli 15 000 korjaamoa 150 maassa, Suomessa näistä yli 70.
✓ Yrityksessä työskentelee kaikkiaan noin 10 alansa ammattilaista; korjaamopäällikkö, työnjohtaja, automekaanikot, automaalari, yrityshallinnon/myynnin toimistosihteeri ja yrittäjä itse automyynnin parissa.
✓ Sitoutunut henkilöstö ja pitkäaikaiset työsuhteet ovat yksi yritystoiminnan tärkeimmistä voimavaroista; huoltotoiminnoissa on saavutettu jopa 20–30 vuoden mittaisia työsuhteita.
✓ Henkilöstömme palvelee ajoneuvojen huolto- ja korjaustoimenpiteissä vuosien
ammattitaidolla, tuttu tiimi pitää huolta autostasi. Bosch Car Service -ketjun jatkuva
tekninen koulutus, diagnoosilaitteet ja laadukkaat varaosat takaavat palvelun laadun
tulevinakin vuosina.
✓ ”For everything your car needs – Kaikkea, mitä autosi tarvitsee”
Valikoimassamme on tarkastettuja ja luotettavia ajoneuvoja – autamme sinua löytämään juuri oikean.