Kalle Rovanperä kruunattiin kaikkien aikojen nuorimmaksi rallin maailmanmestariksi
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen ajoivat upeasti Uuden-Seelannin rallin voittoon ja WRC-sarjan maailmanmestareiksi. Kalle Rovanperästä tuli samalla kaikkien aikojen nuorin rallin maailmanmestari vain 22 vuoden ja yhden päivän iässä.
Vasta kolmatta kauttaan rallin kuninkuusluokassa ajava Rovanperä on esittänyt vahvoja otteita koko kauden. Uuden-Seelannin rallin voitto oli jo kuudes osakilpailuvoitto tällä kaudella uuden GR Yaris Rally1 HYBRID -kilpurin ratissa. Ruotsin MM-rallista lähtien kuljettajien MM-sarjaa johtanut Rovanperä varmisti maailmanmestaruuden, vaikka WRC-kautta on vielä kaksi osakilpailua jäljellä.
Rovanperä on ensimmäinen suomalainen rallin maailmanmestari 20 vuoteen ja ensimmäinen, joka voitti mestaruuden Suomessa rakennetulla autolla. Toyotalle Rovanperän mestaruus on kahdeksas kuljettajien sarjan voitto.
Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoi mestaruuden varmistumisen olleen tunteikas hetki. ”Tunteeni ovat todella pinnassa nyt. Kallen mestaruudella on suuri merkitys. Uskomatonta, että kaveri, joka juuri täytti 22 vuotta, voi saavuttaa jotain tällaista, rikkoen kaikki ennätykset lajissamme. Mestaruus on myös hyvin tärkeä suomalaisille, 20 vuotta on pitkä aika! Minä ja monet muut kuljettajat kävimme lähellä mestaruutta, ja olen kiitollinen, että Kalle toi viimein mestaruuden taas Suomeen. Olen todella ylpeä koko tiimistä.”
Uuden-Seelannin rallissa nähtiin jälleen osoitus Rovanperän ilmiömäisestä vauhdista etenkin haastavissa sääolosuhteissa, mikä on ollut hänen vahvuutensa läpi kauden. Lauantaina, 22-vuotissyntymäpäivänään, mestari loisti läpimärillä pätkillä ja varmisti lähes puolen minuutin johdon rallin päätöspäivään. Kilpailun päättävällä Power Stagella Rovanperälle olisi riittänyt sijoitus neljän parhaan joukossa maailmanmestaruuden varmistamiseksi, mutta Rovanperä kuittasi kilpailun päätöspätkänkin nimiinsä, jo seitsemännen kerran tällä kaudella.
Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda onnitteli Kalle Rovanperää ja Jonne Halttusta heti mestaruuden varmistuttua. ”Haluaisin onnitella Kallea kolmesta syystä. Ensinnäkin 22-vuotissyntymäpäiväonnittelut! Toiseksi onnea Uuden-Seelannin rallin voiton johdosta. Ja kolmanneksi onnea kuljettajien maailmanmestaruudesta. Arvostan suuresti myös Jonnea, joka on uurastanut yhdessä Kallen kanssa. Onnea maailmanmestaruudesta! Näin Belgian MM-rallissa, että Kallen tukemisen lisäksi Jonne tukee koko tiimiä luomalla hyvää henkeä.”
Sébastien Ogier, joka voitti kuljettajien maailmanmestaruuden viime kaudella, ajoi toiseksi yhdessä kartanlukijansa Benjamin Veillasin kanssa. Kaksoisvoiton ja Power Stagen lisäpisteiden ansiosta TOYOTA GAZOO Racing vahvisti johtoaan myös valmistajien MM-sarjassa ennen kauden päättäviä Espanjan ja Japanin osakilpailuja.